mespakka.net

Ressu

Ressu apeana (12.4.2009)

Tässä kuvassa Ressu on apeana terassin lattialla. Apeus johtunee siitä, että kuvan ulkopuolella tapahtuva makkaran grillaaminen ei näytä tuovan herkkupaloja suuhun; tai sitten mieltä painaa uhka häkkiin joutumisesta.

Ressu kuivaa (24.7.2008)

Ressu tykkää noutaa tavaroita vaikka sitten joesta asti ja tässä kuvassa sitten ollaan jo noutoreissulta palattu...

Ressu tuijottaa (17.7.2005)

Ressu on 29. kesäkuuta 2004 syntynyt uroskoira, jolla toimintaa riittää niin hereillään kuin unissaankin. Etenkin tuo Konsta-kissa oli ennen auton alle jäämistään mieluinen jahdattava. Tai jahtaaja. Reilu vuosi siinä meni, ennenkuin Kissa paikkasi Konstan jättämää tyhjiötä. Ja vauhtiahan siitä seuraa, ja sitä kateuden määrää ei voi ymmärtää, mitä ruokakupin äärellä voi kokea...

Ressu sai itselleen häkin tuossa kesällä, joten nyt saapi olla ilman narua kaulassa pihalla ja vahtia talon tapahtumia välillä kommentoiden ja välillä kävelylle pääsyä vaatien. Siellä kelpaa koiran myös kaivella koloja maahan sillä välin kun ei muuta tekemistä löydy. Sen verran kuitenkin on onnellinen tilanne, kun tuttuja tulee käymään, että ihan halaamaan asti pitää tulla. Siinä onkin kouluttamista ettei vieraat säikähdä, koska myös vieraat ovat Ressulle tuttuja...

Ressu pienenä

Ressu ruohikolla (25.8.2004) Ressu noutaa (26.8.2004)

Ressu puuttuu kuvaukseen (18.8.2004) Ressu kuuntelee (21.8.2004) Ressu nukkuu (22.8.2004)

Ressu vähän isompana

Kovinkaan paljon ei ole muuttunut, sillä ainakin nukkumistapa on pitkälti säilynyt ja into juosta tikkujen kanssa.

Ressu nukkuu (31.1.2005) Ressu nukkuu (15.3.2005) Ressu tuijottaa (?.?.2005) Ressu kantaa keppiä (14.8.2005)Ressu juoksee (30.9.2006)